25.9.2019 Kuiva iho

Täyttä elämää atooppisesta ihosta huolimatta

Atooppinen iho on ollut osa Sonjan arkea niin kauan kuin hän muistaa. Läheisten tuki ja positiivinen asenne auttavat nauttimaan elämästä herkän ihon kanssa.

Sonja Kananen, 25, asettelee isokokoisia pumppupulloja yöpöydälleen. Perusvoidetta sisältävät purnukat mahtuvat juuri ja juuri pienen pöydän pinnalle. Sonja haluaa niiden olevan lähellä, aivan sängyn vieressä, jotta jokapäiväinen voitelurutiini sujuu vaivatta ennen nukkumaanmenoa.

Perusvoiteet ovat paras ase atooppista ihoa vastaan, sillä ne rauhoittavat kutisevan ja hilseilevä ihon. Sen Sonja on oppinut jo pienenä.

Se, että purkkeja on enemmän kuin yksi, on johdannaista uudemmasta opista – kokemuksen kautta Sonja on havainnut, että erilaisten voiteiden välillä vuorottelemalla iho pysyy paremmassa kunnossa.

– Oli pitkä ja tuskastuttava prosessi löytää itselle sopivat rasvat ja toimintatavat, hän muistelee.

Huolellinen hoivarutiini auttaa

Atooppinen iho vaatii päivittäistä pesua ja ahkeraa rasvausta. Sonjalle hoitorutiini on tuttu, sillä atooppinen iho on vaivannut häntä pienestä pitäen.

– Muistaakseni minulla on aina ollut tämä vaiva, en edes tiedä, milloin se on todettu.

Hän ei ole tuntenut itseään erilaiseksi tai epäonniseksi ihosairauden vuoksi.

– En ole koskaan hävennyt sairauttani. Oikeastaan vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että kaikkien iho ei ole tällainen.

Tämä ei tarkoita, etteikö atooppinen iho olisi koskaan harmittanut.

– Kutina ja kiristys saavat minut ärsyyntymään ja joskus tuskastun täysin.

Myös visuaalinen haitta harmittaa. Kun Sonja tutustuu uusiin ihmisiin, hän saattaa ujostella naaman alueella olevaa ihottumaa. Teininä taas nolotti kaulan ärhäkkä ihottuma.

– Pelkäsin, että se näyttää siltä kuin minulla olisi fritsuja, hän muistelee.

Eniten kutittaa kaikki

Atooppiselle iholle on ominaista, että ihon kunnossa tapahtuu vaihtelua. Ihottuma liikkuu eri puolilla kroppaa ja roihahtaa vaihtelevasti milloin mihinkin.

Sonjalla ihottumaa on useimmiten taipeissa, niskassa, kaulassa ja pään alueella. Eniten häntä on häirinnyt silmän yläluomen ohut iho, joka ärtyy välillä pahasti.

Silloin tällöin hän saa nauttia täysin oireettomasta ihosta. Sellaiset hetket ovat harvinaisia ja lyhyitä, ja positiivista on sekin, jos jokin kohta ihosta voi tavallista paremmin.

– Vasen käteni ei ole reagoinut nyt melkein vuoteen, hän iloitsee.

Kun Sonja altistuu yliherkkyyttä aiheuttavalle asialle, iho alkaa kutista voimakkaasti ja helottaa punaisena.

– Välillä tulee kutitusaaltoja, jolloin iho on tulipunainen ja kaikki kutittaa. Silloin täytyy ottaa allergialääkettä ja yrittää olla raapimatta.

Kokemus on opettanut Sonjan välttämään esimerkiksi maitotuotteita ja appelsiinimehua, jotka aiheuttavat hänelle oireita. Aina ei kuitenkaan ole selvää, mikä yliherkkyysreaktion aiheuttaa.

– Se on todella turhauttavaa, enkä voi itse ehkäistä reaktiota, jos en tiedä mistä se johtuu.

Iho reagoi rakkauteen

Kempeleeltä kotoisin oleva Sonja on juuri muuttanut pohjoisesta Savonlinnaan töiden perässä. Työt matkailu- ja ravintola-alalla vievät häntä ympäri Suomea ja välillä ulkomaillekin.

Viimeksi hän asui Rukalla ja työskenteli turistioppaana, sitä ennen hän vietti kesän Maltalla.

Vaihtuvat olosuhteet aiheuttavat omat ongelmansa, ja muuton aiheuttama stressi näkyy heti ihon kunnossa. Huolellisella hoidolla vaiva pysyy kuitenkin kurissa, eikä estä elämänjanoisen Sonjan seikkailuja.

– Kun osaa huolta ihoa, niin pärjää pohjoisen talvessa ja etelän helteissä ilman suurempia ongelmia. Usein kuulee, että pakkanen on pahaksi atooppiselle iholle, mutta minun ihoni voi ihan hyvin kylmässä ja kuivassa, kunhan muistan rasvata. Helteellä sen sijaan pitää käydä suihkussa tiuhaan tahtiin, jotta hiki ei ärsytä ihoa.

Sonjan mukana ympäri maailmaa muuttavat perheeseen kuuluva koira ja poikaystävä.

– Koirasta en saa allergisia oireita. Se sijaan poikaystäväni aiheutti minussa alkuun ylliherkkyysreaktion! Googletin voiko toiselle ihmiselle olla allerginen, ja soitin äidilleni hädissäni.

Onneksi oireet menivät alun jälkeen ohi ja yhteiseloa pystyttiin jatkamaan.

– Ehkä siihen auttoi siedätyshoito, Sonja nauraa.

Tukijoukkoja ja itsetuntemusta

Vaikka turhautumisen hetkiä on koettu, Sonja ei murehdi turhaan. Vaikeina hetkinä parhaan avut ovat tarjonneet optimistinen elämänasenne ja ymmärtäväiset läheiset.

Äiti on se, joka saa puhelinsoiton, kun eniten kutittaa tai turhauttaa. Hän on koulutukseltaan farmaseutti, ja osaa siksikin antaa ihonhoito-ohjeita.

– Äiti on ollut minun tukena koko ajan, ja muistuttaa tarvittaessa käyttämään kortisonikuurin loppuun. Aina kun käyn lapsuuden kodissani, siellä odottaa jokin artikkeli aiheesta tai uusi rasva kokeiltavaksi.

Myös poikaystävä on suuri henkinen tuki.

– Hän on ollut tosi ymmärtäväinen. On tosi hyvä, että on sellainen personal trainer, joka huolehtii, että en raavi itseäni. Jos erehdyn ajatuksissani niin tekemään, hän kyllä huomauttaa siitä.

Sonja on opetellut olemaan itsekin ihonsa paras ystävä. Hän tarkkailee vointiaan ja pyrkii pitämään hyvää huolta itsestään.

– Atooppinen iho on opettanut minulle itsetuntemusta. Minulla on vahva yhteys itseeni ja siihen, miltä minusta tuntuu. Pidän itsestäni parempaa huolta, koska tiedän, että se mitä syön ja miten elän on suoraan verrannollinen siihen, miten voin.

Entä haaveileeko Sonja elämästä ilman atooppista ihoa?

– Olisihan se ihan mukavaa, jos tätä sairautta ei olisi. Mutta sellaisen miettiminen on turhaa energiankulutusta.

Valitse oikea perusvoide käyttötarkoituksen, ihosi kunnon ja vuodenajan vaatimusten mukaan. Parhaiten löydät omalle ihollesi sopivimman perusvoiteen kokeilemalla. Apobase-perusvoiteet soveltuvat ihosi päivittäiseen kosteuttamiseen ja puhdistamiseen. Ne soveltuvat niin kuivien ja halkeilevien kantapäiden ja käsien pehmentämiseen kuin vartalon ja käsien voidepesuun suihkusaippuan sijaan. Jos sinulla ei ole erityisiä iho-ongelmia, pärjäät pitkälle eri Apobase-voiteilla. Saat myös halutessasi neuvoja oikean voiteen valintaan apteekista.

 FI/OTC CH/19/0140