Skitsofrenia on yleisin psykoosisairaus
Skitsofrenia on yleisin psykoottinen mielenterveyden häiriö, jonka hoito on monimutkaista ja haastavaa. Sairaus alkaa useimmiten nuorilla aikuisilla 18–25 vuoden iässä. Sairauden syntyyn oletetaan vaikuttavan synnynnäinen alttius yhdessä ympäristöstä tulevien stressitekijöiden kanssa. Skitsofrenian oireita ovat harhaluulot, aistiharhat, epäluuloisuus, hajanainen ajattelu ja käyttäytyminen, kognitiivisten toimintojen häiriöt, aloitekyvyttömyys ja sosiaalinen vetäytyminen. Yksilötasolla oireet voivat vaihdella suuresti mikä tekee diagnosoimisesta haastavaa sekä oireet voivat aluksi muistuttaa myös muita mielenterveyden häiriöitä. Ei ole epätavallista, että diagnoosiin päästään vasta, kun sairaus on edennyt vakavaan vaiheeseen ja sairaalahoito, myös vastentahtoinen, on välttämätöntä.
Psykoosin oireet ovat potilaille ja omaisille pelottavia. Psykoottinen ihminen voi puhua ja käyttäytyä omituisesti. Sairauden aiheuttama epäluuloisuus, sosiaalinen eristäytyminen ja sairaudentunnon puute vaikeuttaa hoitoa ja hoitoon sitoutumista. Mitä varhaisemmassa vaiheessa hoito ja kuntoutus voidaan aloittaa, sitä parempi on potilaan ennuste. Stigma, negatiiviset ennakkoluulot ja häpeä viivästyttävät hoitoon hakeutumista.
Hoidon haasteet ja painopisteet
Skitsofrenian hoidon haasteet johtuvat itse taudin biologisesta monimutkaisuudesta, hoitojärjestelmän ongelmista ja stigmasta. Hoidon kulmakivi on luottamuksellisen ja pitkäjänteisen hoitosuhteen luominen. Tämän saavuttamiseksi psykoosipotilaan kohtaamisessa lääkärin vastaanotolla ja seurannassa tarvitaan enemmän aikaa kuin muissa sairauksissa.
Yleinen hoidon solmukohta on sairauteen liittyvä potilaan sairaudentunnon puute. Potilas ei itse koe olevansa sairas, mikä voi aiheuttaa hoidon ja lääkityksen vastustamista. Lääkkeiden aiheuttamat sivuvaikutukset tai niiden huomiotta jättäminen voivat myös vaikeuttaa yhteistyösuhteen luomista hoitohenkilökunnan kanssa.
Sairausjaksojen uusiutuminen on tavallista myös lääkehoidoista huolimatta. Tämä voi johtua itse sairauden luonteesta (biologisista mekanismeista), ympäristön stressin lisääntymisestä, lääkkeiden lopettamisesta tai päihteiden käytöstä. Noin puolet potilaista kokee relapsin hoitojen jatkumisesta huolimatta.
Psykoedukaation tiedetään vähentävän psykoosin pahenemista tai uusiutumista. Psykoedukaatiossa potilaalle kerrotaan rehellisesti ja toistuvasti mistä sairaudessa on kyse ja miten hoidot auttavat. Yksilöterapiat, erityisesti kognitiivinen käyttäytymisterapia ja perheinterventioiden tiedetään vähentävän relapsien riskiä. Skitsofrenia aiheuttaa myös kognitiivisia oireita kuten ongelmia muistin ja keskittymiskyvyn kanssa, jolloin jokapäiväiset toiminnat kuten säännöllinen ruokailu, hygienian hoito ja pukeutuminen hankaloituvat. Ammatillinen kuntoutus, tuettu työnteko, kognitiivisten toimintojen ja sosiaalisten taitojen kuntoutus edesauttavat potilaan hyvinvointia ja elämänlaatua.
Fyysisestä terveydestä huolehtiminen, terveiden elämäntapojen korostaminen ja päihteiden käytön välttäminen ovat oleellinen osa hyvää hoitoa. Fyysisen terveyden vaalimisessa skitsofreniapotilaat ovat eriarvoisessa asemassa suhteessa muuhun väestöön. Skitsofreniapotilaiden kokonaiskuolleisuus on suurempi kuin muun väestön ja heidän elinajanodotteensa on noin 10 vuotta lyhyempi kuin valtaväestössä. Suurin osa potilaiden ennenaikaisista kuolemista johtuu sydän- ja verisuonitaudeista ja hengitysteiden sairauksista.
Lääkehoitojen haasteet
Psykoosien hoitoon on kehitetty lääkkeitä, joilla on hyvä teho sairauden oireisiin. Positiiviset oireet kuten harhaluulot, aistiharhat (tavallisimmin kuuloharhat), puheen ja käyttäytymisen hajanaisuus reagoivat psykoosilääkkeisiin hyvin. Negatiiviset oireet kuten sosiaalinen vetäytyminen, aloitekyvyttömyys, tunneilmaisun latistuminen, ja kognitiivisten toimintojen hidastuminen ovat vaikeimmin hoidettavissa lääkkeillä. Oikean lääkkeen löytäminen vaatii usein eri lääkkeiden kokeilemista.
Suun kautta päivittäin otettava lääke on helpompi unohtaa kuin kuukausittain annettava injektiolääkitys. Lääkkeillä on myös sivuvaikutuksia, jolloin on tärkeää löytää lääke, jonka hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.
Yleinen psykoosilääkkeiden sivuvaikutus on väsymys. Se heikentää potilaan mahdollisuuksia osallistua aktiiviseen kuntoutukseen, päivittäin toistuviin toimintoihin kuten peseytymiseen, pukeutumiseen ja syömiseen. Toisaalta sairaus voi aiheuttaa paljon ahdistusta ja unettomuutta, jolloin tämä sivuvaikutus voi olla toivottavaa. Väsymystä voidaan helpottaa varmistamalla, että lääke otetaan oikeaan aikaan päivästä tai vaihdetaan toiseen vähemmän väsyttävään valmisteeseen. Usein väsymys on suurin ongelma hoidon alkuvaiheessa ennen kuin elimistö tottuu lääkkeen vaikutuksiin.
Motoriset sivuvaikutukset kuten pakonomainen levottomuus, lihasjäykkyys ja pakkoliikkeet ovat nykyään harvinaisempia. Näihin sivuvaikutuksiin tulee reagoida nopeasti, koska lääkevalinnalla voidaan niitä vähentää ja kroonistuminen estää. Pakkoliikkeet ovat hoitamattomina potilaille kiusallisia ja ylläpitävät stigmaa sairauden aiheuttamasta erilaisuuden tunteesta.
Kuiva suu ja ummetus ovat ikäviä antikolinergisia sivuvaikutuksia. Ummetus voi pitkään jatkuneena johtaa hengenvaaralliseen tilanteeseen.
Painonnousu ja sokeritasapainon häiriöt sekä niistä seuraavat kohonneet sydän- ja verisuonitautien riskit ovat vältettävissä huolellisella lääkkeen valinnalla ja terveiden elämäntapojen tukemisella. Usein painonnousu on hankalinta hoidon alussa ja sillä on selvästi negatiivisia vaikutuksia itsetuntoon, sosiaalisiin suhteisiin ja yleisesti terveyteen.
Seksuaalisten sivuvaikutusten ja hormonaalisten häiriöiden kohdalla luottamuksellinen potilas-lääkärisuhde ja sen jatkuvuus ovat erityisen tärkeitä, jotta paras mahdollinen lääkitys voidaan toteuttaa. Joskus lääkkeet voivat aiheuttaa myös kuukautishäiriöitä ja maidoneritystä rintarauhasista, myös miehillä.
Stigma
Stigma on sairauksiin ja erilaisuuteen liittyvä kielteinen mielikuva, joka ilmenee ennakkoluuloina, syyllistämisenä ja syrjivänä kohteluna. Stigma on yleinen ja sitkeä ongelma mielenterveystyössä ja mielensairauksien hoidossa. Stigma aiheuttaa esteitä hoitoon pääsylle ja hoitojen saatavuudelle, viivästyttää hoitojen aloittamista, lisää kuolleisuutta ja vähentää potilaiden ja omaisten elämänlaatua.
Stigma vaikuttaa siihen, että mielisairauksien hoitoa ei yhteiskunnan tasolla arvosteta kuten somaattisten sairauksien hoitoa. Mielenterveyspalvelujen osuus terveydenhuollon menoista on Suomessakin pienentynyt pitkään. Stigma myötävaikuttaa myös hoitohenkilökunnan loppuun palamiseen, demoralisaation ja suoraan negatiivisesti hoidon laatuun.
Stigman ajatellaan vaikuttavan kolmella eri tasolla.
- Rakenteellinen stigma viittaa yhteiskunnassa vallitseviin käytäntöihin, lakeihin ja asetuksiin. Tästä esimerkkejä ovat resurssien vähäisyys mielenterveydenhoitoon verrattuna somaattiseen terveydenhoitoon, mielenterveyspalveluiden kehittämisen esteet sekä vaikeudet hoidon saatavuudessa.
- Sosiaalinen tai julkinen stigma viittaa negatiivisiin asenteisiin (ennakkoluulot, pelot) mielisairauksia kohtaan, virheellisiin tietoihin sairauksista, epäoikeudenmukaiseen kohteluun ja toipumisen mahdollisuuden vähättelyyn. Se voi näkyä asenteena, että sairaus olisi ihmisen omaa syytä tai että sairaus tekisi yksilöstä vähemmän arvokkaan tai vaarallisemman.
- Sisäistetty stigma (self stigma) on seurausta rakenteellisesta ja sosiaalisesta stigmasta. Tällöin sairastunut on sisäistänyt negatiivisen stereotypian sairaudesta, aiheuttaen itsetunnon heikkenemistä, häpeää, masennusta jopa itsetuhoisuutta.
Omaisille stigmasta voi aiheutua häpeää ja eristäytymistä sosiaalisesta kanssakäymisestä. Se voi myös johtaa kaltoin kohteluun tai vähentää tuen antamista tai hakemista sairaalle omaiselle.
Miten stigmaa voi vähentää?
Hyvä ja laadukas hoito on stigman poistamisen perusta. Hyvällä hoidolla voidaan skitsofrenian näkyviä oireita vähentää, jolloin sosiaalinen kanssakäyminen on helpompaa.
Stigmaa voidaan vähentää auttamalla potilasta uudelleen määrittelemään sairausidentiteettiään esimerkiksi muistuttamalla, että sairaus johtuu biologisista mekanismeista ja kasvuympäristöstä, ei huonommuudesta.
Mielenterveys on jatkumo, ei joko–tai-ilmiö. Esimerkiksi masentuneisuuden tunne on universaali tunne, jonka kaikki olemme joskus tunteneet, vaikka se ei välttämättä tarkoita diagnosoitua sairautta. Voimme oppia kokemusasiantuntijoilta minkälaista sairauden kanssa eläminen on ja ottaa heidät mukaan hoitojen suunnitteluun.
Puhumalla mielen sairauksista avoimesti, samalla empatialla ja vakavuudella, kun puhumme fyysisistä sairauksista, vähennämme stigmaa. Skitsofrenia on krooninen sairaus siinä kuin diabetes, verenpainetauti ja epilepsiakin. Valistuskampanjoilla tiedetään olevan stigmaa vähentävä vaikutus. Puhumalla avoimesti, miten hoidamme omaa mielenterveyttämme osana omaa hyvinvointiamme tai jakamalla omia kokemuksiamme, voimme kaikki osaltamme vähentää stigmaa.
Lisää stigmasta voit lukea Henry Karlssonin artikkelista: Vakavien mielenterveyshäiriöiden aiheuttama stigma ja sen vaikutukset potilaisiin
Kiinnostaako mielenterveysaihe enemmän?
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi ja saat uusimmat artikkelit ensimmäisten joukossa itsellesi.
MULTI-FI-01549-06-2025
