21.2.2022

Kun siitepöly pöllyää

Kevät tuntuu monilla sekä rinnassa että kasvoilla. Apteekissa se näkyy erityisenä kuhinana allergiahyllyn luona. Siitepölykausi on alkanut. Mitä apteekin allergiahyllyllä tulee ottaa huomioon ja millainen voisi olla paras mahdollinen ratkaisu asiakkaan vaivoihin?

Allergiahyllyllä asiantuntevan neuvonnan tarve korostuu nimenomaan alkukeväästä keskikesään. Leppien ja pähkinäpensaiden siitepöly käynnistää siitepölyallergiakauden, mikä tapahtuu eteläisessä Suomessa huomattavasti aikaisemmin kuin pohjoisosissa Suomea. Toisaalta tuuli pystyy kuljettamaan siitepölyannoksen kaukaakin. Allergiahyllyn luona asioidaan jokaisena vuodenaikana: jos ulkoilmassa ei ole siitepölyä tai homesienten itiöitä, niin sisätiloissa asustavat lemmikit saattavat aikaansaada monissa meistä reaktiota ympäri vuoden. 

Risti(allergia)kuulustelu hyllyn edessä

Farmaseutin keskeisimpiä asioita allergiahyllyn edustalla on nimenomaan varmistaa, että asiakkaalla on vaivana allergia eikä jokin täysin toinen vaiva. Silmätulehdukseen saatetaan etsiä sopivaa valmistetta, kun oikea osoite olisi lääkärin vastaanotto. Akuutista ylähengitysteiden tulehduksesta eli tuttavallisemmin flunssasta kärsivä saattaa pohtia kortisoninenäsuihkeita, vaikka tehokkaampi apu löytyisi flunssahyllyn valikoimasta. Onpa joku saattanut yrittää käyttää antihistamiineja nukahtamisapuna niiden mahdollisen väsyttävän vaikutuksen vuoksi.

Vasta tilannekartoituksen jälkeen voidaan edetä suositteluun: suositellaan sitä tai niitä vaihtoehtoja, jotka juuri hänelle parhaiten sopisivat. Allergiahyllyn tuotevalikoiman sisällä on merkittäviä eroja niin vaikutuksen kestossa kuin sivuvaikutuksissa. Se tuote, mitä asiakas on aiemmin käyttänyt, ei välttämättä olekaan se paras vaihtoehto. Keväästä tulee nauttia täysin rinnoin, ei täysin sieraimin!

Se, mikä meille valkotakkisille saattaa olla itsestään selvää, voi olla täysin vierasta asiakaskunnallemme. Hiljattain keskustelin noin 30-vuotiaan astmaatikkomiehen kanssa. Hän oli yöpynyt lähes viikon ajan kaukana asuvien vanhempiensa luona. Hänen vanhemmillaan on kissa ja kyseinen astmaatikkomies on kissa-allerginen. Kuulemma reissun viimeiset päivät olivat olleet hyvin tukalat, vaikka hän oli omatoimisesti nostanutkin astmalääkkeiden annoksen kaksinkertaiseksi. Kun ihmettelin, miksi hän ei ollut käyttänyt antihistamiineja, niin hänen kulmakarvansa nousivat: ”antihistamiineja, mitä ne ovat?”’

Keskustelun päätteeksi hän oli vakuuttunut siitä, että seuraavalla reissulla antihistamiineja kannattaa kokeilla.

Mitä suositella?

Huonosti valittu hoitovaihtoehto voi aiheuttaa haittavaikutuksena väsymystä, teho loppua kesken ennen uutta annosta tai vaikutus ei ole alunperinkään riittävän monipuolinen.

Allergiahyllyn valikoimassa ei siis välttämättä kannata tyytyä vain yhteen vaihtoehtoon: tablettien rinnalle kannattaa aktiivisesti suositella silmätippoja ja/tai nenäsuihkeita. Lievissä oireissa monoterapia toki riittää. Oleellista on aloittaa allergialääkkeiden käyttö jo ennen kuin allergiaoireet ilmaantuvat – tässä hyvä apukeino on siitepölykartan seuraaminen. Keskivaikeisiin ja vaikeisiin allergiaoireisiin kannattaa yhdistää muut apukeinot, esimerkkinä vaikkapa jopa kahden eri allergiasilmätipan käyttäminen rinnakkain tai poskionteloiden limakalvojen pitäminen puhtaana nenäkannun avulla.

Veli-Matti Surakka

Proviisori

Proviisori Veli-Matti Surakka on syntyperäinen savolainen. Hän on työskennellyt yli 10 vuotta avoapteekissa. Veli-Matti puhuu laaja-alaisesti niin lääkkeiden oikein- kuin väärinkäyttämisestä.

 

 

NPS-FI-00051-03-2022