Psykoottistyyppisen oireilun merkitys ja erityisdiagnostiikka nuorilla aikuisilla

Psykoottistyyppinen oireilu on nuorilla verrattain yleistä. Oirearviossa huomioidaan nuoren ajankohtainen elämäntilanne kokonaisuutena. Psykoottistyyppiset oireet voivat olla seurausta esimerkiksi kuormittavista elämäntilanteista tai huumausaineiden käytöstä, ja ennakoivat vain harvoin skitsofrenian puhkeamista.
Psykoottistyyppisten oireiden luokittelu ja yleisyys
Psykoottistyyppinen oireilu tarkoittaa ohimeneviä tai hyvin lyhytkestoisia aistiharhoja (hallusinaatiot), ajatusharhoja (deluusiot), hajanaista ajattelua ja poikkeavaa käyttäytymistä 01, 02. Yleisimpiä nuorilla ovat uskomukset vakoilluksi tai seuratuksi tulemisesta sekä kyvystä lukea muiden ajatuksia 03. Useimmiten nuoret ymmärtävät kokemustensa olevan epätodellisia.
Psykoottistyyppiset oireet ovat verrattain yleisiä, esiintyvyyden ollessa 9–12-vuotiailla noin 17 %, 13–18-vuotiailla noin 8 % ja aikuisilla noin 5 % 01, 03. Etenkin nuorilla ne ennakoivat vain harvoin psykoosisairauden kehittymistä 01.
Psykoottistyyppiset oireet eritellään niiden ennusteen mukaan 01:
- Normaalia vaihtelua psykoosioireiden jatkumolla, erityisesti stressiin liittyviä ohimeneviä ja lieviä oireita
- Muita mielenterveyden häiriöitä, kuten masennusta, ahdistuneisuutta tai itsetuhoista käyttäytymistä ennakoivat psykoottistyyppiset kokemukset
- Psykoosia ennakoivat esioireet, jotka ovat toistuvia ja pidempikestoisia, ja joihin liittyy vetäytymistä ihmissuhteista sekä toimintakyvyn heikkenemistä
Traumaattiset kokemukset ja stressi
Nuoret aikuiset ovat elämäntilanteessa, jossa heihin kohdistuu monenlaisia odotuksia esimerkiksi itsenäistymiseen, opintoihin ja työllistymiseen liittyen. Liiallinen stressi voi ilmetä yleisenä pahoinvointina ja epäterveellisinä elämäntapoina.
Kova psyykkinen kuormitus voi laukaista eri aisteihin liittyviä hallusinaatioita, kuten ohimeneviä näköharhoja (illuusiot), kuuloharhoja tai unen alkuun tai loppuun liittyviä hallusinaatiokokemuksia. Toisinaan vastaanotolle saapuu ahdistunut opiskelija, jolle on aiheutunut täysin epäsäännöllisen unirytmin seurauksena nukahtamis- ja heräämisvaiheessa esiintyviä todentuntuisia kuulohallusinaatioita.
Lievemmissä traumaperäisissä stressihäiriöissä esiintyviä dissosiaatio- tai depersonalisaatio-oireita kuvaillaan usein kuin olisi tunnetyhjiössä tai `leijuisi´ oman ruumiinsa ulkopuolella. Näissä lyhytkestoisimmissa psykoottistyyppisissä tiloissa todellisuudentaju ei ole häiriintynyt 04. Voimakasta ja pidempikestoista dissosiaatio-oireilua pidetään psykoottisena 02.
On usein hankalaa arvioida, onko psykoottistyyppinen oireilu nuoren elämäntilanteeseen liittyvää normaalia ohimenevää kipuilua vai psykoosin esioireilua. Oireita tuleekin tarkastella suhteessa nuoren elämäntilanteen kokonaiskuvaan 01.
Skitsofrenian prodromaalioireet
Skitsofrenian ilmaantumishuippu osuu 20,5 ikävuoden kohdalle, ja vain 3 % potilaista saa diagnoosin ennen 14. ikävuotta 05.
Skitsofrenian prodromaali- eli ennakko-oireille ovat tyypillisiä vaihtelevat epäspesifiset psykoottiset ja psykoottistyyppiset oireet 02, 06. Ne voivat olla psykoosin positiivisten oireiden kaltaisia, muistuttaa mieliala- tai ahdistuneisuushäiriöitä, tai ilmetä geneettiseen riskiin liittyvänä toimintakyvyn heikkenemisenä. Psykoosiriskiin liittyy usein myös hoitoa vaativaa itsetuhoisuutta 02.
Prodromaalivaiheissa esiintyy voimakasta ahdistuneisuutta, pelkotiloja ja unettomuutta. Tavallisesti nuorilla on näissä vaiheissa kokemus väärin kohdelluksi tulemisesta tai yleisestä paranoiasta. Ne ovat usein ensimmäisiä oireita, jotka opiskelijan on helpointa tuoda esille vastaanotolla. Prodromaalivaihe on mahdollista varmistaa vasta takautuvasti.
Muita syitä psykoottistyyppisiin oireisiin
Useat päihteet voivat aiheuttaa psykoottisia tiloja ja psykooseja 07. Huumekokeiluihin liittyy aina psykoosisairauden ennenaikaisen puhkeamisen riski, etenkin jos taustalla vaikuttaa geneettinen alttius.
Kannabis voi aiheuttaa viikkoja kestävän psykoottisen tilan tai lievempää psykoottistyyppistä oireilua joko intoksikaatioon tai vieroitusoireisiin liittyen.
Amfetamiinipsykoosi on yleensä lyhyempikestoinen tila, johon voi liittyä väkivaltaisuutta ja arvaamattomuutta 04.
Amfetamiinipohjaisten ADHD-lääkkeiden väärinkäyttö on hankala ongelma opiskelijaterveydenhuollossa Yhdysvalloissa. Kovapaineisessa opiskelijamaailmassa kiusaus niiden väärinkäyttöön voi olla merkittävä. Suuret lääkeannokset voivat aiheuttaa psykoottistyyppistä oireilua, unettomuutta ja ahdistusta – jopa psykoosin. Pahimmassa tapauksessa tätä ylivirittynyttä olotilaa yritetään rauhoittaa kannabiksella, mikä johtaa yleensä psykiatriseen osastohoitoon.
Yksi uusimmista huumeista opiskelijapiireissä on kratom, joka voi aiheuttaa psykoosin, psykoottistyyppisiä oireita ja vaikeaa riippuvuutta 08. Myös hallusinogeenit, kuten LSD ja psilosybiiniä sisältävät ´taikasienet´, voivat aiheuttaa arvaamattomia psykoottistyyppisiä oireita sekä psykooseja 07.
Tietyt malarialääkkeet, autoimmuunisairauksien hoitoon tarkoitetut kortikosteroidit ja anabolisten steroidien väärinkäyttö lihasmassan kasvattamiseen voivat johtaa psykoottistyyppiseen tilaan tai psykoosiin 09.
Lisäksi useat somaattiset sairaudet, kuten migreeni, epilepsia, dementoivat sairaudet, aivokasvaimet ja aivovammat, voivat aiheuttaa psykoottistyyppisiä tai psykoottisia oireita 10. Yleensä sairauden hoidon myötä psykoottiset oireet kuitenkin häviävät.
Lopuksi
Psykoottistyyppiset oireet ovat nuorilla aikuisilla yleensä lyhytkestoisia, ohimeneviä ja harmittomia etenkin stressiin liittyessään 01, 11. Säännöllisinä ja pidempikestoisina ne voivat ennustaa mielenterveyshäiriöiden, kuten ahdistuneisuuden kehittymistä 03.
Perusteellinen oirekartoitus ja katkeamaton hoitosuhde ovat ensiarvoisen tärkeitä, sillä vasta seurannassa voidaan tarkemmin arvioida, mihin kohtaan psykoosijatkumolla oireet viittaavat. Vain pienellä osalla nuorista ne ennakoivat vakavampaa psykoosisairautta 01, 12.
Psykoottistyyppisiä oireita kokevaa nuorta tuetaan myönteiseen kehitykseen ja kasvuun sekä seurataan oireiden mahdollista etenemistä. Psykiatrisia oheissairauksia, kuten ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, hoidetaan kyseisten hoitosuositusten mukaisesti 02.
Oirehallintaan suositellaan ensisijaisesti kognitiivista käyttäytymisterapiaa (KKT), jonka fokus on kokemusten normalisoinnissa, psykososiaalisen stressin vähentämisessä ja vaihtoehtoisten tulkintojen tarjoamisessa 01, 02.
Psykoosin puhkeaminen edellyttää nopeaa hoitoon ohjaamista, sillä varhainen hoidon aloitus on yhteydessä parempaan toipumisennusteeseen. Hoito sisältää yleensä antipsykoottisen lääkityksen aloituksen 02, 13.
OLA-FI-00003-08-26

Sonja Lillrank
LT, apulaisprofessori (aikuispsykiatria), psykiatrian ylilääkäri yliopistoterveydenhuollossa USAssa, psykiatrian erikoislääkäri USA ja Suomi
Lähteet:
-
Back to contents.
Lindgren M, ym. Nuorten psykoottistyyppisten oireiden kliininen merkitys. Duodecim. 2016;132(6):515–21.
-
Back to contents.
Skitsofrenia. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2024. Viitattu 7.7.2026.
-
Back to contents.
Isaksson J, ym. Psychotic-like experiences from adolescence to adulthood: a longitudinal study. Schizophr Res. 2022;248:1–7.
-
Back to contents.
Rovasalo A. Psykoosi. Duodecim Terveyskirjasto, Kustannus Oy Duodecim. 18.4.2023. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00411 Viitattu 7.7.2026.
-
Back to contents.
Solmi M, ym. Age at onset of mental disorders worldwide: large-scale meta-analysis of 192 epidemiological studies. Mol Psychiatry. 2022;27(1):281–295.
-
Back to contents.
Yung AR, ym. Testing the ultra high risk (prodromal) criteria for the prediction of psychosis in a clinical sample of young people. Schizophr Res. 2006;84(1):57–66.
-
Back to contents.
Murrie B, ym. Transition of Substance-Induced, Brief, and Atypical Psychoses to Schizophrenia: A Systematic Review and Meta-analysis. Schizophrenia bulletin 2020;46(3):505–516.
-
Back to contents.
Department of Justice/Drug Enforcement Administration. Drug Fact Sheet: Kratom. 04/2020. https://www.dea.gov/sites/default/files/2020-06/Kratom-2020_0.pdf Viitattu 3.7.2026.
-
Back to contents.
Niebrzydowska A, Grabowski J. Medication-induced Psychotic Disorder. A Review of Selected Drugs Side Effects. Psychiatr Danub. 2022;34(1):11–18.
-
Back to contents.
Suvisaari J, ym. Skitsofrenia ja muut psykoosit. Kirjassa: Lönnqvist J, Marttunen M, Henriksson M, Partonen T. Psykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2019.
-
Back to contents.
Lindgren M, ym. Psychotic-like experiences of young adults in the general population predict mental disorders. Psychiatry Res. 2022;312:114543.
-
Back to contents.
van Os J, ym. A systematic review and meta-analysis of the psychosis continuum: evidence for a psychosis proneness-persistence-impairment model of psychotic disorder. Psychol Med. 2009;39:179–95.
-
Back to contents.
National Institute of Mental Health. Understanding psychosis. nimh.nih.gov/health/publications/understanding-psychosis. Viitattu 3.7.2026.






