22.12.2022

Tulehdukselliset suolisairaudet (IBD)

Tulehduksellista suolisairautta (IBD), joihin lukeutuvat haavainen suolitulehdus sekä Crohnin tauti, sairastaa 55 000 suomalaista ja uusia diagnooseja tehdään noin 2000 vuosittain. Tautiin sairastutaan useimmiten nuorella aikuisiällä ja kaikki potilaat tarvitsevat räätälöityä seurantaa ja hoitoa. Ikäluokassa 35-54-vuotta jopa 1% väestöstä sairastaa IBD:tä ja sairastuvuus lisääntyy jatkuvasti.

Tulehdukselliset suolisairaudet ovat kroonisia, uusiutuvia ja syntymekanismiltaan tuntemattomia tulehduksellisia sairauksia, joiden arvellaan syntyvän suolistobakteerien, ympäristö- sekä ravintotekijöiden laukaisemana geneettisesti altteille henkilöille. Immuunijärjestelmän poikkeavuus aiheuttaa tulehdusvasteeseen suolen normaalia bakteerimassaa kohtaan johtaen kroonistuvaan tulehdusprosessiin.

Haavainen koliitti (CU) rajoittuu nimensä mukaisesti paksusuolen limakalvolle. Tauti rajoittuu yleensä limakalvoon ja alkaa useimmiten peräsuolesta. Anatomisen laajuuden perusteella se kattaa joko peräsuolen, vasemman paksusuolen tai koko paksusuolen. Taudin laajuudella on merkitystä potilaan lääkehoitoa ja seurantaa arvioitaessa. Haavaisen paksusuolitulehduksen yleisin oire on ripuli ja suurimmalla osalla potilaista ulosteessa näkyy verta. Laaja-alaisessa, aktiivisesti tulehtuneessa taudissa pakottava ulostamistarve, limaiset ulosteet ja vatsakrampit ovat yleisiä. Kliinisessä työssä parhaan arvion taudin aktivisuudesta saa kysymällä suolen tyhjennyskertoja vuorokaudessa ja veren tuloa ulosteen mukana. Vaikeassa tautimuodossa suolen tyhjentäminen herättää öisin, ulosteessa on verta, potilas laihtuu ja voi kuumeilla.

Crohnin tautin tulehdus on luonteltaan segmentaarinen eli tulehdusalueita voi sijaita jaksottain eri puolilla ruuansulatuskanavaa aina suusta peräaukkoon. Yleisin tulehtunut alue on kuitenkin ohutsuolen loppuosa (ileum). Crohnin taudissa tulehdus ei rajaudu pelkästään limakalvoon vaan voi ulottua suolen seinämän kaikkiin kerroksiin. Tämän vuoksi Crohnin tautiin liittyy komplikaatioina tulehduskanavat (fistelit), märkäkertymät ja suolen ahtaumat. Peräaukkoa ympäröiviin pehmytkudoksiin ilmaantuvaa perianaalitautia tavataan noin 10-30%:lla potilaista ja tämä voi olla taudin ensimmäinen oire. Crohnin taudissa oireisto riippuu taudin sijainnista. Ripuli on tavallisin oire mutta epämääräiset vatsakivut, hemoglobiinin lasku, lämpöily ja laihtuminen voivat olla merkkejä aktiivista Crohnin taudista.

Tulehduksellisten suolisairauksien diagnostiikka on haastavaa. Lievässä taudissa status-löydökset voivat jäädä vähäisiksi. Oirekuvakin voi muistuttaa ärtyvä suoli-oireistoa. Huomioitavia anamnestisia tietoja ovat yöllinen ripuli, painonlasku, laihtuminen, lämpöily ja lähisuvun IBD. CU:ssa laboratoriokokeissa Hb ja CRP ovat usein normaalit, trombosytoosi voi kieliä aktiivista koliitista. Crohnin taudissa lievästi koholla oleva CRP on yleistä. Albumiini laskee molemmissa taudeissa tulehdusaktiivisuuden myötä. Ulosteen calprotektiini on varsin herkkä suolen limakalvon tulehduksen merkkiaine. Se erittyy suolen luumeniin neutrofiilisista valkosoluista ja yli 100ug/g arvoja pidetään poikkeavina. Poissulkudiagnostiikassa tarvitaan usein ulosteen mikrobien pcr- osoitusta. IBD epäilyn synnyttyä diagnoosi varmistetaan endoskooppisesti ja tarvittaessa taudin laajuutta arvioidaan vielä kuvantamalla suolikanavaa kerroskuvauksin.

 

MULTI-FI-00902-12-2022

 

Jukka Koffert

LT, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri, TYKS

Kirjoittaja on gastroenterologian ja sisätautien erikoislääkäri, joka toimii gastroenterologian poliklinikalla TYKS:ssa ja tekee IBD-aiheista tutkimustyötä.

1) Abraham C et al. Mechanism of disease. Inflammatory Bowel disease. NEJM 2009

2) Sleisenger and Fortrans Gastrointestinal and liver disease. 10th edition. s 1990-2061

3) Kelan tilasto lääkekorvausoikeuksista, maaliskuu 2022.

Lue myös