Geriatrinen syndrooma – ikääntymisestä johtuva oire vai lääkkeen haittavaikutus?

Termille ei ole selkeää määritelmää, ja sitä käytetään kirjallisuudessa hyvin heterogeenisesti^5,6. Tämä on rajoittanut termin käyttöä kliinisessä ympäristössä ja tutkimuksessa^5,6. Syndroomalla tarkoitetaan yleensä samanaikaisesti esiintyvien oireiden ryhmää, joka kuvastaa tiettyä sairauden poikkeavuutta tai oireiden kokonaisuutta, jotka yhdessä muodostavat käsityksen taudista^5,6. Geriatriset syndroomien on tunnistettu aiheuttavan iäkkäille elämänlaadun ja päivittäisten toimintojen heikkenemistä, lisäävän terveydenhuollon käyttöä sekä voivan johtaa toimintakyvyn heikkenemiseen sekä kuolemaan⁷.

Geriatriselle syndroomalle toinen termi on ´geriatrian jättiläiset´, joka lanseerattiin jo vuonna 1965⁸. Tuolloin termi käsitti neljä oiretta: liikkumattomuuden, epävakauden, inkontinenssin ja heikentyneen älykkyyden/muistin⁸. Vuonna 2007 julkaistiin viisi keskeistä geriatrista syndroomaa: painehaavat, inkontinenssi, kaatumiset, toimintakyvyn heikkenemisen ja delirium^5,6. Vuoteen 2013 mennessä oli listattu kaikkiaan yhteensä 24 erilaista geriatrista syndroomaa³. Vuonna 2017 yhdeksi geriatriseksi syndroomaksi tunnistettiin lääkehoito sekä siihen liittyvät osa-alueet, kuten polyfarmasia, lääkehoidon aloitus ja lopetus, lääkkeiden haittavaikutukset ja lääkekuorma⁹.

Geriatristen syndroomien ja lääkkeiden haittavaikutuksien välinen yhteys

Lääkkeiden haittavaikutuksien tunnistaminen iäkkäillä voi olla haastavaa, koska samankaltaisia oireita ja ongelmia, esimerkiksi päiväväsymystä, kaatumisia ja sekavuutta, esiintyy usein iäkkäillä^2,10.  Lääkkeiden haittavaikutukset voivat kumuloitua asteittain, jolloin niitä saatetaan pitää geriatrisina syndroomina tai ’ikääntymisestä johtuvina oireina’. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa lääkkeen haittavaikutusta hoidetaan toisella lääkkellä².

Iäkkäiden epätarkoituksenmukaisen lääkehoidon tunnistamiseksi ja lääkkeiden haittavaikutuksien estämiseksi on kehitetty useita erilaisia kriteeristöjä¹¹. Useimmat kriteeristöt ovat ns. eksplisiittisiä, joilla on selkeästi etukäteen määritetyt standardit. Näistä esimerkkinä yhdysvaltalainen Beersin kriteeristö⁶⁹, joka käsittelee iäkkäillä potentiaalisesti haitallisia lääkkeitä ja listaa lääkkeet, joiden käyttöä tulee välttää tai joita tulee käyttää varoen iäkkäillä¹¹.  Näihin ekplisiittiset kriteeristöt eivät kuitenkaan ole yhdistetty geriatrisiin syndroomiin, esimerkiksi lääkkeen käytön varomiseen kaatumisten yhteydessä^7,12.

Useilla lääkkeillä on todettu olevan yhteyttä geriatrisiin syndroomiin, kuten antiepilepteillä, antipsykooteilla, antidepressanteilla ja opioideilla⁷. Vain muutamat tutkimukset ovat käsitelleet eri lääkkeiden yhteyttä geriatrisiin syndroomiin tai lääkkeiden indusoimiin oireyhtymiin^2,7,12. Iäkkäillä potentiaalisesti haitalliset lääkkeet eroavat geriatrisiin syndroomiin yhdistetyistä lääkkeistä turvallisuuden ja tehokkuuden osalta². Jotkut potentiaalisesti haitallisista lääkkeistä on listattu haitallisten lääkkeiden listalle, mutta läheskään kaikki eivät ole mukana^7,12. Geriatrisiin syndroomiin yhdistetyt lääkkeet voivat olla tarkoituksenmukaisia monissa oireissa ja sairauksissa iäkkäillä, kun taas iäkkäillä potentiaalisesti haitalliset lääkkeet eivät ole turvallisia iäkkäillä tai tietyissä sairauksissa^7,12.

Seuraavissa kappaleissa käydään läpi kuutta geriatrisista syndroomaa lääkkeiden aiheuttamien haittavaikutuksien näkökulmasta (Kuva 1). Nämä kuusi oireyhtymää on tunnistettu iäkkäillä yleisiksi^5,13-17 tai ne ovat yhteydessä lisääntyneeseen sairaalahoitojen käynteihin ja kuolleisuuteen^{5,12,13,15,18-20}.

Kuva 1   Kuusi geriatrista syndroomaa, jotka voivat ilmentyä lääkkeiden aiheuttamina haittavaikutuksina etenkin iäkkäillä.

Elämänlaatu ja toimintakyky:

Terveyteen liittyvä elämänlaatu on määritelty subjektiiviseksi käsitykseksi, johon vaikuttaa henkilön nykyinen terveystila ja kyky suorittaa itselle tärkeitä toimintoja²¹. Elämänlaatu kuvaa asiakkaan omaa kokemusta sairauksien vaikutuksista fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen elämään²².

Useiden lääkehoitojen on todettu vaikuttavan negatiivisesti iäkkäiden elämänlaatuun, erityisesti polyfarmasian ja lääkekuorman sekä iäkkäälle potentiaalisesti haitallisten lääkkeiden käytön osalta^21,23-26. Eriytyisesti antikolinergiset ominaisuudet omaavilla lääkkeillä, säännöllisesti käytetyillä antidepressanteilla, anksiolyyteillä, ja kipu- sekä kardiovaskulaarisilla lääkkeillä on todettu yhteys huonontuneeseen elämänlaatuun ja toimintakykyyn^26,27.

Hauraus-raihnaisuus (gerastenia)

Hauraus-raihnaisuus, Suomessa ’gerastenia’²⁸, on monitekijäinen oireyhtymä ilman selkeää määritelmää^29,30. Gerastenia lisää kaatumisten, vammojen ja sairaalahoitojen riskiä sekä kuolleisuutta^31-33. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että gerastenian esiintyvyys vaihtelee laajasti: 6,9%–47,2% iäkkäistä on tunnistettu oireyhtymästä kärsiviksi ja 46,3%–60,1%:lla esiintyy esiasteista oireyhtymää¹³.

Lääkkeet voivat vaikuttaa lukuisiin fysiologisiin järjestelmiin elimistössä, erityisesti kognitiivisiin ja fyysisiin toimintoihin¹⁰. Tämä voi osittain selittää lääkkeiden yhteyttä gerasteniaan¹⁰. Lääkkeiden aiheuttamaa desorientaatiota voi tapahtua, kun lääkkeitä käytetään eri käyttötarkoituksiin, mutta niillä on samankaltaisia haittavaikutusprofiileja¹⁰. On tärkeää huomioida myös jo gerasteniasta kärsivät iäkkäät, jotka ovat entistä haavoittuvaisempia lääkkeiden haittavaikutuksille³⁴. Erityisesti antikolinergien ja sedatiivien on todettu iäkkäillä lisäävän riskiä gerastenialle³⁵.

Kaatumiset:

Kaatumiset ovat maailmanlaajuisesti toiseksi yleisin loukkaantumisista johtuvien kuolemien aiheuttaja³⁶. Ne johtavat usein toimintakyvyn laskuun, sairaalahoitoihin ja terveydenhuollon kustannusten nousuun⁵. Vuosittain noin 30% yli 65-vuotiaista hoitolaitoksissa asuvista iäkkäistä kaatuu³⁷. Kaatumisille on tunnistettu yli 400 riskitekijää, joista tyypillisimpiä ovat polyfarmasia ja keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet³⁸. Muita kaatumisen riskiä lisääviä lääkkeitä ovat antipsykootit, opioidit, antikolinergit ja kardiovaskulaariset lääkkeet, erityisesti vasodilatoivat sekä beetasalpaajat^2,39-42.

Erityisesti kaatumisen riskiä lisäävät lääkkeiden haittavaikutukset, kuten väsymys, johon on yhdistetty hidastunut reaktioaika, ortostaattinen hypotensio, huimaus, päiväväsymys sekä heikentynyt tasapaino⁴³. Pitkävaikutteiset lääkkeet lisäävät kaatumisen riskiä eniten, mutta myös lyhytvaikutteisten lääkkeiden puoliintumisaika voi iäkkäillä pidentyä, mikä altistaa kaatumisille⁴².

Kognitio ja mieliala:

Kognitio käsittää useita eri toimintoja, kuten havainnointia, tarkkaavaisuutta, muistia, oppimista, ajattelua, verbaalisia taitoja, ongelmanratkaisua ja motorista suorituskykyä⁴⁴. Kognitiivinen heikentyminen voi lisätä iäkkään kaatumisriskiä heikentämällä päätöksentekokykyä ja reagointinopeutta sekä vaikuttaa kävelyyn ja tasapainoon^44,45. Kognitiivisesti heikentyneillä iäkkäillä voi olla vaikea erottaa masentunutta mielialaa apaattisuudesta⁴⁶. Iäkkäillä kognitiivinen heikentyminen voi kehittyä todennäköisemmin lääkkeiden haittavaikutuksista kuin nuoremmilla^44,47. Vähentynyt verenvirtaus aivoihin ja veriaivoesteen läpäisevyyden muutokset voivat iäkkäillä lisätä psykotrooppisten lääkkeiden vaikutusta ja kestoa⁴⁷. Erityisesti antikolinergiset lääkkeet, pitkävaikutteiset bentsodiatsepiinit ja trisykliset antidepressantit on yhdistetty iäkkäillä akuutteihin kognitiivisiin häiriöihin^44,48.

Unihäiriöt:

Ikääntyessä unen fysiologia muuttuu sekä laadullisesti että määrällisesti^20,49 ja unihäiriöiden esiintyvyys kasvaa⁴⁹. Unihäiriöt, kuten unettomuus, voivat johtaa iäkkäillä vakaviin terveydellisiin ongelmiin ja elämänlaadun heikkenemiseen⁴⁹. Lähes 50 % iäkkäistä kärsii erilaisista unihäiriöistä, kun taas vastaava luku koko väestöstä on 15,9–22,3 %⁵⁰. Unilääkkeiden käyttö iäkkäillä on yleistä, mikä vaikeuttaa unihäiriöiden tunnistamista²⁰.

Iäkkäillä useat lääkkeet voivat myös indusoida erilaisia unihäiriöitä¹⁷. Nämä lääkkeiden aiheuttamat keskushermostovaikutukset voidaan selittää lääkkeiden vaikutuksilla useisiin vastaanottajamolekyyleihin ja neurotransmittereihin, jotka osallistuvat elimistössä unen eri vaiheisiin⁵¹. Esimerkiksi antidepressanttien, antipsykoottien, ja kortisonien on tunnistettu indusoivan tai pahentavan unettomuutta tai päiväaikaista uneliaisuutta⁵¹. Tärkeää on myös huomioida lääkkeet, jotka voivat epäsuorasti häiritä iäkkään unta, esimerkiksi haittavaikutuksenaan levottomia jatkoja aiheuttavat lääkevalmisteet⁵¹.

Virtsankarkailu

Virtsankarkailun esiintyvyys kasvaa iän myötä, erityisesti yli 65-vuotiailla^5,52. Karkailun syyt voivat johtua virtsarakon lihasten rakenteellisista muutoksista, alavirtsatiejärjestelmän hermostollisen säätelyn heikentymisestä tai lääkkeiden haittavaikutuksista^52,53. Virtsateiden oireiden esiintyvyys on noin 17 % aikuisväestössä, mutta se kasvaa yli 75 %:iin yli 80-vuotiailla, jakaantuen lähes tasan miesten ja naisten kesken⁵³. Virtsankarkailun esiintyvyys iäkkäillä on usein aliarvioitu, vaikka se merkittävästi heikentää yksilön sosiaalista ja emotionaalista hyvinvointia sekä elämänlaatua^52-54.

Virtsarakko on haavoittuva useille eri lääkkeiden haittavaikutuksille^55,56, koska useat eri vastaanottajamolekyylit osallistuvat rakon toimintaan. Lääkkeiden sitoutuessa näihin molekyyleihin, ne voivat aiheuttaa haittavaikutuksenaan virtsan karkailua tai retentiota^55,56. Mikä tahansa lääke, joka aiheuttaa retentiota, voi myös aiheuttaa ylikarkailua⁵⁵. Erityisesti naisilla pakkovirtsankarkailua voivat aiheuttaa antipsykootit ja alfasalpaajat⁵⁵. Lisäksi bensodiatsepiinit ja suorat sekä epäsuorat parasympatomimeetit, antidepressantit ja diureetit on yhdistetty virtsankarkailuun⁵⁵. Miehillä taas antikolinergit ja tiettyjen kipulääkkeiden on tunnistettu aiheuttavan virtsan retentiota estämällä rakon supistumista⁵⁵.

Lopuksi

Lääkehoidon vaikutusten arvioinnissa iäkkäiden geriatrisiin syndroomiin tulee huomioida useita näkökulmia. On raportoitu, että useat lääkkeet ovat yhteydessä näihin syndroomiin². Lääkkeiden määrääminen iäkkäille vaatii huolellista harkintaa, jossa on keskeistä punnita niiden tarjoamat hyödyt suhteessa mahdollisiin riskeihin erilaisille syndroomille⁷. Monisairailla iäkkäillä on erityisen tärkeää pohtia lääkkeiden purkamista ja polyfarmasian vähentämistä^23,24. Uutta lääkettä aloittaessa on olennaista ottaa huomioon mahdollinen kaatumisten historia⁴² ja elämänlaadun heikkeneminen^23,24,42. Lääkehoitojen vaikutuksia arvioitaessa lääkkeiden haittavaikutuksien tunnistaminen edellyttää proaktiivista lähestymistapaa, jotta voidaan varmistaa iäkkäiden potilaiden rationaalisen lääkehoidon onnistuminen¹⁴.

Kiinnostaako aihepiiri? Lue lisää: Kuinka iäkkäiden lääkehoidon vaikutuksia voidaan välttää?

Lue artikkeli

 MULTI-FI-01215-01-2024