Termille ei ole selkeää määritelmää, ja sitä käytetään kirjallisuudessa hyvin heterogeenisesti5,6. Tämä on rajoittanut termin käyttöä kliinisessä ympäristössä ja tutkimuksessa5,6. Syndroomalla tarkoitetaan yleensä samanaikaisesti esiintyvien oireiden ryhmää, joka kuvastaa tiettyä sairauden poikkeavuutta tai oireiden kokonaisuutta, jotka yhdessä muodostavat käsityksen taudista5,6. Geriatriset syndroomien on tunnistettu aiheuttavan iäkkäille elämänlaadun ja päivittäisten toimintojen heikkenemistä, lisäävän terveydenhuollon käyttöä sekä voivan johtaa toimintakyvyn heikkenemiseen sekä kuolemaan7.
Geriatriselle syndroomalle toinen termi on ´geriatrian jättiläiset´, joka lanseerattiin jo vuonna 19658. Tuolloin termi käsitti neljä oiretta: liikkumattomuuden, epävakauden, inkontinenssin ja heikentyneen älykkyyden/muistin8. Vuonna 2007 julkaistiin viisi keskeistä geriatrista syndroomaa: painehaavat, inkontinenssi, kaatumiset, toimintakyvyn heikkenemisen ja delirium5,6. Vuoteen 2013 mennessä oli listattu kaikkiaan yhteensä 24 erilaista geriatrista syndroomaa3. Vuonna 2017 yhdeksi geriatriseksi syndroomaksi tunnistettiin lääkehoito sekä siihen liittyvät osa-alueet, kuten polyfarmasia, lääkehoidon aloitus ja lopetus, lääkkeiden haittavaikutukset ja lääkekuorma9.
Geriatristen syndroomien ja lääkkeiden haittavaikutuksien välinen yhteys
Lääkkeiden haittavaikutuksien tunnistaminen iäkkäillä voi olla haastavaa, koska samankaltaisia oireita ja ongelmia, esimerkiksi päiväväsymystä, kaatumisia ja sekavuutta, esiintyy usein iäkkäillä2,10. Lääkkeiden haittavaikutukset voivat kumuloitua asteittain, jolloin niitä saatetaan pitää geriatrisina syndroomina tai ’ikääntymisestä johtuvina oireina’. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa lääkkeen haittavaikutusta hoidetaan toisella lääkkellä2.
Iäkkäiden epätarkoituksenmukaisen lääkehoidon tunnistamiseksi ja lääkkeiden haittavaikutuksien estämiseksi on kehitetty useita erilaisia kriteeristöjä11. Useimmat kriteeristöt ovat ns. eksplisiittisiä, joilla on selkeästi etukäteen määritetyt standardit. Näistä esimerkkinä yhdysvaltalainen Beersin kriteeristö69, joka käsittelee iäkkäillä potentiaalisesti haitallisia lääkkeitä ja listaa lääkkeet, joiden käyttöä tulee välttää tai joita tulee käyttää varoen iäkkäillä11. Näihin ekplisiittiset kriteeristöt eivät kuitenkaan ole yhdistetty geriatrisiin syndroomiin, esimerkiksi lääkkeen käytön varomiseen kaatumisten yhteydessä7,12.
Useilla lääkkeillä on todettu olevan yhteyttä geriatrisiin syndroomiin, kuten antiepilepteillä, antipsykooteilla, antidepressanteilla ja opioideilla7. Vain muutamat tutkimukset ovat käsitelleet eri lääkkeiden yhteyttä geriatrisiin syndroomiin tai lääkkeiden indusoimiin oireyhtymiin2,7,12. Iäkkäillä potentiaalisesti haitalliset lääkkeet eroavat geriatrisiin syndroomiin yhdistetyistä lääkkeistä turvallisuuden ja tehokkuuden osalta2. Jotkut potentiaalisesti haitallisista lääkkeistä on listattu haitallisten lääkkeiden listalle, mutta läheskään kaikki eivät ole mukana7,12. Geriatrisiin syndroomiin yhdistetyt lääkkeet voivat olla tarkoituksenmukaisia monissa oireissa ja sairauksissa iäkkäillä, kun taas iäkkäillä potentiaalisesti haitalliset lääkkeet eivät ole turvallisia iäkkäillä tai tietyissä sairauksissa7,12.
Seuraavissa kappaleissa käydään läpi kuutta geriatrisista syndroomaa lääkkeiden aiheuttamien haittavaikutuksien näkökulmasta (Kuva 1). Nämä kuusi oireyhtymää on tunnistettu iäkkäillä yleisiksi5,13-17 tai ne ovat yhteydessä lisääntyneeseen sairaalahoitojen käynteihin ja kuolleisuuteen5,12,13,15,18-20.
Kuva 1 Kuusi geriatrista syndroomaa, jotka voivat ilmentyä lääkkeiden aiheuttamina haittavaikutuksina etenkin iäkkäillä.
Elämänlaatu ja toimintakyky:
Terveyteen liittyvä elämänlaatu on määritelty subjektiiviseksi käsitykseksi, johon vaikuttaa henkilön nykyinen terveystila ja kyky suorittaa itselle tärkeitä toimintoja21. Elämänlaatu kuvaa asiakkaan omaa kokemusta sairauksien vaikutuksista fyysiseen, henkiseen ja sosiaaliseen elämään22.
Useiden lääkehoitojen on todettu vaikuttavan negatiivisesti iäkkäiden elämänlaatuun, erityisesti polyfarmasian ja lääkekuorman sekä iäkkäälle potentiaalisesti haitallisten lääkkeiden käytön osalta21,23-26. Eriytyisesti antikolinergiset ominaisuudet omaavilla lääkkeillä, säännöllisesti käytetyillä antidepressanteilla, anksiolyyteillä, ja kipu- sekä kardiovaskulaarisilla lääkkeillä on todettu yhteys huonontuneeseen elämänlaatuun ja toimintakykyyn26,27.
Hauraus-raihnaisuus (gerastenia)
Hauraus-raihnaisuus, Suomessa ’gerastenia’28, on monitekijäinen oireyhtymä ilman selkeää määritelmää29,30. Gerastenia lisää kaatumisten, vammojen ja sairaalahoitojen riskiä sekä kuolleisuutta31-33. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että gerastenian esiintyvyys vaihtelee laajasti: 6,9%–47,2% iäkkäistä on tunnistettu oireyhtymästä kärsiviksi ja 46,3%–60,1%:lla esiintyy esiasteista oireyhtymää13.
Lääkkeet voivat vaikuttaa lukuisiin fysiologisiin järjestelmiin elimistössä, erityisesti kognitiivisiin ja fyysisiin toimintoihin10. Tämä voi osittain selittää lääkkeiden yhteyttä gerasteniaan10. Lääkkeiden aiheuttamaa desorientaatiota voi tapahtua, kun lääkkeitä käytetään eri käyttötarkoituksiin, mutta niillä on samankaltaisia haittavaikutusprofiileja10. On tärkeää huomioida myös jo gerasteniasta kärsivät iäkkäät, jotka ovat entistä haavoittuvaisempia lääkkeiden haittavaikutuksille34. Erityisesti antikolinergien ja sedatiivien on todettu iäkkäillä lisäävän riskiä gerastenialle35.
Kaatumiset:
Kaatumiset ovat maailmanlaajuisesti toiseksi yleisin loukkaantumisista johtuvien kuolemien aiheuttaja36. Ne johtavat usein toimintakyvyn laskuun, sairaalahoitoihin ja terveydenhuollon kustannusten nousuun5. Vuosittain noin 30% yli 65-vuotiaista hoitolaitoksissa asuvista iäkkäistä kaatuu37. Kaatumisille on tunnistettu yli 400 riskitekijää, joista tyypillisimpiä ovat polyfarmasia ja keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet38. Muita kaatumisen riskiä lisääviä lääkkeitä ovat antipsykootit, opioidit, antikolinergit ja kardiovaskulaariset lääkkeet, erityisesti vasodilatoivat sekä beetasalpaajat2,39-42.
Erityisesti kaatumisen riskiä lisäävät lääkkeiden haittavaikutukset, kuten väsymys, johon on yhdistetty hidastunut reaktioaika, ortostaattinen hypotensio, huimaus, päiväväsymys sekä heikentynyt tasapaino43. Pitkävaikutteiset lääkkeet lisäävät kaatumisen riskiä eniten, mutta myös lyhytvaikutteisten lääkkeiden puoliintumisaika voi iäkkäillä pidentyä, mikä altistaa kaatumisille42.
Kognitio ja mieliala:
Kognitio käsittää useita eri toimintoja, kuten havainnointia, tarkkaavaisuutta, muistia, oppimista, ajattelua, verbaalisia taitoja, ongelmanratkaisua ja motorista suorituskykyä44. Kognitiivinen heikentyminen voi lisätä iäkkään kaatumisriskiä heikentämällä päätöksentekokykyä ja reagointinopeutta sekä vaikuttaa kävelyyn ja tasapainoon44,45. Kognitiivisesti heikentyneillä iäkkäillä voi olla vaikea erottaa masentunutta mielialaa apaattisuudesta46. Iäkkäillä kognitiivinen heikentyminen voi kehittyä todennäköisemmin lääkkeiden haittavaikutuksista kuin nuoremmilla44,47. Vähentynyt verenvirtaus aivoihin ja veriaivoesteen läpäisevyyden muutokset voivat iäkkäillä lisätä psykotrooppisten lääkkeiden vaikutusta ja kestoa47. Erityisesti antikolinergiset lääkkeet, pitkävaikutteiset bentsodiatsepiinit ja trisykliset antidepressantit on yhdistetty iäkkäillä akuutteihin kognitiivisiin häiriöihin44,48.
Unihäiriöt:
Ikääntyessä unen fysiologia muuttuu sekä laadullisesti että määrällisesti20,49 ja unihäiriöiden esiintyvyys kasvaa49. Unihäiriöt, kuten unettomuus, voivat johtaa iäkkäillä vakaviin terveydellisiin ongelmiin ja elämänlaadun heikkenemiseen49. Lähes 50 % iäkkäistä kärsii erilaisista unihäiriöistä, kun taas vastaava luku koko väestöstä on 15,9–22,3 %50. Unilääkkeiden käyttö iäkkäillä on yleistä, mikä vaikeuttaa unihäiriöiden tunnistamista20.
Iäkkäillä useat lääkkeet voivat myös indusoida erilaisia unihäiriöitä17. Nämä lääkkeiden aiheuttamat keskushermostovaikutukset voidaan selittää lääkkeiden vaikutuksilla useisiin vastaanottajamolekyyleihin ja neurotransmittereihin, jotka osallistuvat elimistössä unen eri vaiheisiin51. Esimerkiksi antidepressanttien, antipsykoottien, ja kortisonien on tunnistettu indusoivan tai pahentavan unettomuutta tai päiväaikaista uneliaisuutta51. Tärkeää on myös huomioida lääkkeet, jotka voivat epäsuorasti häiritä iäkkään unta, esimerkiksi haittavaikutuksenaan levottomia jatkoja aiheuttavat lääkevalmisteet51.
Virtsankarkailu
Virtsankarkailun esiintyvyys kasvaa iän myötä, erityisesti yli 65-vuotiailla5,52. Karkailun syyt voivat johtua virtsarakon lihasten rakenteellisista muutoksista, alavirtsatiejärjestelmän hermostollisen säätelyn heikentymisestä tai lääkkeiden haittavaikutuksista52,53. Virtsateiden oireiden esiintyvyys on noin 17 % aikuisväestössä, mutta se kasvaa yli 75 %:iin yli 80-vuotiailla, jakaantuen lähes tasan miesten ja naisten kesken53. Virtsankarkailun esiintyvyys iäkkäillä on usein aliarvioitu, vaikka se merkittävästi heikentää yksilön sosiaalista ja emotionaalista hyvinvointia sekä elämänlaatua52-54.
Virtsarakko on haavoittuva useille eri lääkkeiden haittavaikutuksille55,56, koska useat eri vastaanottajamolekyylit osallistuvat rakon toimintaan. Lääkkeiden sitoutuessa näihin molekyyleihin, ne voivat aiheuttaa haittavaikutuksenaan virtsan karkailua tai retentiota55,56. Mikä tahansa lääke, joka aiheuttaa retentiota, voi myös aiheuttaa ylikarkailua55. Erityisesti naisilla pakkovirtsankarkailua voivat aiheuttaa antipsykootit ja alfasalpaajat55. Lisäksi bensodiatsepiinit ja suorat sekä epäsuorat parasympatomimeetit, antidepressantit ja diureetit on yhdistetty virtsankarkailuun55. Miehillä taas antikolinergit ja tiettyjen kipulääkkeiden on tunnistettu aiheuttavan virtsan retentiota estämällä rakon supistumista55.
Lopuksi
Lääkehoidon vaikutusten arvioinnissa iäkkäiden geriatrisiin syndroomiin tulee huomioida useita näkökulmia. On raportoitu, että useat lääkkeet ovat yhteydessä näihin syndroomiin2. Lääkkeiden määrääminen iäkkäille vaatii huolellista harkintaa, jossa on keskeistä punnita niiden tarjoamat hyödyt suhteessa mahdollisiin riskeihin erilaisille syndroomille7. Monisairailla iäkkäillä on erityisen tärkeää pohtia lääkkeiden purkamista ja polyfarmasian vähentämistä23,24. Uutta lääkettä aloittaessa on olennaista ottaa huomioon mahdollinen kaatumisten historia42 ja elämänlaadun heikkeneminen23,24,42. Lääkehoitojen vaikutuksia arvioitaessa lääkkeiden haittavaikutuksien tunnistaminen edellyttää proaktiivista lähestymistapaa, jotta voidaan varmistaa iäkkäiden potilaiden rationaalisen lääkehoidon onnistuminen14.
Kiinnostaako aihepiiri? Lue lisää: Kuinka iäkkäiden lääkehoidon vaikutuksia voidaan välttää?
MULTI-FI-01215-01-2024