5.9.2019 Vatsavaivat ja suolisto

Ärsyttävä vaiva pisti elintavat uusiksi

Närästys on monelle satunnainen tuttu, mutta joskus oireet saattavat vaivata häiritsevän usein. Ainolle säännöllinen närästys toi työkaluja oman kehon kuuntelemiseen.

Päivän viides kuppi kahvia hulahtaa alas melkein huomaamatta, vaikka kello ei ole vielä edes kahtatoista. Takaraivossa tykyttää työpäivän tehtävälista ja aamiainen on kiireessä jäänyt syömättä. Onneksi kofeiini piristää.

Siinä läpileikkaus markkinointialalla työskentelevän Aino Keskitalon, 29, aamupäivästä pari vuotta sitten.

Kahvin tuoma energiapiikki korvautuu kuitenkin nopeasti tukalalla ololla. Rintaa polttelee ja nielussa maistuu hapan. Närästys, vanha tuttu, vaivaa Ainoa jälleen.

Kahvi, stressi ja antibiootit sekoittivat suoliston

Närästys on yleinen vaiva, josta kärsii viikoittain noin joka kymmenes ihminen. Raskaan aterian tai vatsaa ärsyttävän ruuan jälkeen ruokatorveen nouseva mahaneste saa aikaan ikävää polttelua rinnassa. Vaarattomuudestaan huolimatta vaiva on ärsyttävä ja saattaa jopa häiritä elämää. Niin myös Ainolla, jonka satunnainen närästys paheni pari vuotta sitten päivittäiseksi vaivaksi ihottumaan syötyjen antibioottikuurien jälkeen. Samaan aikaan töissä piti kiirettä ja pitkä ihmissuhde oli päättymäisillään.

– Elämässäni on selkeä puolentoista vuoden ajanjakso, jolloin närästys oli oikeasti todella häiritsevää. Kahvi, antibiootit ja stressi saivat suoliston sekaisin, rintaa poltti jatkuvasti eikä tunne meinannut hellittää millään, Aino kertoo.

Ainolla närästysoireita aiheuttavat erityisesti kahvi, mausteiset ruuat ja alkoholi. Vaikka kyseessä ei ole sairaus, uskoo Aino, että hänellä on alttius närästykseen.  Vaiva on ollut mukana läpi elämän, joskus tiiviimmin, joskus satunnaisemmin.

– Olen jo pienenä kärsinyt happamista röyhtäyksistä ja ihmetellyt mistä ne johtuvat. Vasta aikuisena sain asialle nimen.

Täyttä elämää lounaspulmista huolimatta

Matkustelua, kirpputoreja, taidenäyttelyitä… Nykyään Aino viettää normaalia nuoren naisen arkea, jota rytmittävät päivätyöt, parisuhde ja kolmen kämppiksen kanssa jaettu koti Helsingin keskustassa. Nyt närästys häiritsee häntä vain harvoin, mutta kokonaan vaiva ei ole kadonnut.

– Tykkään käydä ulkona syömässä ja rakastan erityisesti mausteisia Lähi-idän ja Aasian makuja. Joudun vahtimaan, että en herkuttele niillä liian usein, sillä se saattaa kostautua.

Ainoa närästys ei hävetä ja hän vitsailee siitä kavereidensa kanssa avoimesti. Toisinaan siitä on kuitenkin haittaa esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa.

– On ikävää olla porukassa se tyyppi, jolle ei käy muiden valitsema lounaspaikka tai joka kieltäytyy viinilasillisesta illanvietossa. Suomalaisille täytyy tunnetusti vähän selitellä, miksi alkoholi ei kelpaa.

Elintavat uusiksi

Ainon akuutti närästyskausi alkoi helpottaa hiljalleen elämänmuutoksen myötä. Ensiksi Aino päätti kokeilla maitohappobakteereja. Sitten hän ryhtyi paikantamaan oireita lietsovia ruoka-aineita yksi kerrallaan yrityksen ja erehdyksen kautta.

Aino halusi löytää syyn närästyksen taustalla. Aluksi hän kokeili erilaisia ruokavalioita ja luopui hetkeksi sokerista ja vehnästä. Ajan kanssa yhteys tiettyjen ruoka-aineiden ja närästyksen välillä löytyi ja Aino muokkasi ruokavaliotaan vatsaystävällisemmäksi vähitellen. Samalla hän oppi kuuntelemaan kehoaan paremmin.

– Esimerkiksi trendikäs tapa juoda aamulla veteen sekoitettua sitruunamehua ei sovi minulle ollenkaan, vaikka sitä pidetään terveellisenä ja puhdistavana.

Nykyään närästys on Ainolle hyvä muistutus tarkkailla omaa hyvinvointia ja pitää huolta itsestä. Jos rinnassa alkaa tuntua tuttua polttelua, Aino tietää, että elintavoissa on luultavasti jotain korjattavaa. Silloin hän pyrkii syömään paremmin ja välttämään stressiä.

– Uskon, että stressi vaikuttaa suoliston kuntoon ja se puolestaan vaikuttaa kehon hyvinvointiin.

Kahvi pitää pintansa

Suurin närästyksestä johtuva muutos Ainon elämässä on ollut kahvinjuonnin vähentäminen. Viisi kupillista päivässä on vaihtunut kahteen, ja Aino pyrkii välttämään kahvin juomista tyhjään vatsaan. Aina se ei ole ihan helppoa.

– Kahvimäärät hiipivät salakavalasti suuremmiksi, ja kiireaamuina juon kyllä kahvia myös ennen aamupalaa. Stressaantuneena sortuu helposti huonoihin tapoihin.

Ainon muut elämäntavat ovat parissa vuodessa menneet hyvällä tavalla uusiksi, mutta kahvista hän ei ole valmis luopumaan. Ei, vaikka kofeiinilakko olisikin närästyksen kannalta parempi valinta kuin maltillinen kahvittelu.

–Kahvi on isoin paheeni, jonka takia olen valmis ottamaan riskin ja välillä myös vähän kärsimään. Elämässä pitää olla nautintoja, Aino nauraa.

Närästysoireisiin helpotusta apteekista

Närästys on ikävää, mutta apua ja tietoa satunnaiseen vaivaan löytyy myös apteekista. Närästyksen hoitoon tarkoitetut itsehoitovalmisteet voivat toimia lyhytaikaisena helpotuksena vaivaan. Närästysoireiden pitkittyessä, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

 

FIOTC-CH190078 08 19