27.2.2020 Allergia

Näin Henriikka, 24, taklaa allergiaoireet ja elää aktiivista elämää

Aktiivista elämää elävä Henriikka, 24, nauttii allergiasta huolimatta elämästään täysin rinnoin – hyvän ennakoinnin ja harkittujen hoitokeinojen avulla.

Kevät on Henriikan elämässä ihanaa aikaa, koska silloin hän pääsee vuoden ensimmäisille piknikeille ja festivaaleille. Niitä hän ei halua jättää väliin. Kevät tuo Henriikan elämään kuitenkin viheliäisen vanhan tutun, siitepölyallergian.

Henriikan oireet iskevät aikaisin keväällä, kun koivu alkaa kukkia, ja piinaa kestää juhannukseen asti. Koivuallergia aiheuttaa useita oireita ja Henriikan olo on ikävä – nenä ja silmät kutiavat, kasvot ovat punaiset ja tulehtuneet. Pelkän aivastelun lisäksi välillä on myös kuumetta.

Allergia on ollut osa Henriikan elämää viisivuotiaasta saakka. Hänelle nousi kova kuume, jonka syytä ei ymmärretty.

– Vietin monta viikkoa neljän seinän sisällä. Aluksi vanhempani ajattelivat, että raitis ulkoilma tekisi hyvää. Toisin kävi, ja oireet pahenivat. Lopulta lääkäri osasi yhdistää oireet allergiaan, ja sain avun.

Aikuisuuden myötä allergiaoireet eivät ole hävinneet. Vaikka valonsäteet houkuttaisivat ulos, oireet pakottavat Henriikan jäämään usein kotioloihin.

Sääli on turhaa

Allergia on läsnä Henriikan elämässä muinakin vuodenaikoina. Kesällä tori pursuaa tuoreita herneitä, kirsikoita ja mansikoita. Henriikka karttaa torikojuja ja kävelee niiden ohi. Hänen siitepölyallergiaansa liittyy ristiallergioita: Henriikka on allerginen monelle muullekin asialle. Erityisesti raa’at hedelmät ja vihannekset pitää jättää hyllylle.

– Monet säälivät minua, mutta turhaan. Minulle mansikka tuo mieleen lähinnä siitä seuraavan ikävän olon.

Henriikka on oppinut elämään ruoka-aineallergioiden kanssa ja osaa kasata ostoskassinsa niiden mukaisesti. Välillä hän kokee kuitenkin olevansa vaivaksi muille. Hän joutuu tiedustelemaan tarkoin, mitä ruoat sisältävät. Kaveriporukassa pohditaan pitkään, mille terassille istutaan lounastamaan.

– Välillä koen olevani hankala allergioiden vuoksi. Erityisesti harmittaa, jos joku on tehnyt ihanat tarjoilut, joihin en voi koskea.

Henriikka näkee allergiassa myös hauskoja puolia.

– En voi käsitellä raakoja perunoita. Niiden kuorinta on pitänyt siis jättää muiden hommaksi, Henriikka naurahtaa.

Selkeät toimet taklaavat oireet

Vaikeita allergioita hoidetaan usein lääkärin valvonnassa. Lääkäriin tulisi hakeutua, jos oireet ovat voimakkaita. Henriikan tukena onkin ollut pienestä asti lääkäri.

Henriikka on vuosien myötä muodostanut selkeät rutiinit allergioiden hoitoon. Hän syö allergialääkkeitä: joskus hänellä toimii yksi valmiste, toisinaan taas eri. Paras vaihtoehto on löytynyt kokeilun kautta.

Antihistamiinien lisäksi Henriikka pakkaa laukkuunsa nenäsuihkeen, silmätipat ja inhalaattorin. Uusin apu on nenäkannu, jota Henriikka suosittelee lämpimästi – se on pelastanut monta kevätpäivää.

Apteekkilääkityksen lisäksi Henriikalla on käytännön konsteja oireiden nujertamiseen. Hän pitää pitkiä hiuksiaan kiinni ja huuhtelee niitä säännöllisesti. Lisäksi hän vaihtaa tiuhasti tyynyliinaa. Henriikan tärkein vinkki on, että kevääseen kannattaa varautua etukäteen.

– Kalenteri kannattaa kaivaa esiin ajoissa ja pohtia, koska koivu alkaa pölyttää. Olen aina aloittanut allergialääkityksen hyvissä ajoin, jotta pahin kausi ei iske niin vahvasti. Antihistamiinit kannattaa siis hankkia ennakoiden!

Oireistaan huolimatta Henriikka on sinut allergioiden kanssa. Hyvillä hoitokeinoilla hän elää täyttä elämää.

– Allergia on osa elämääni, eikä lähde pois. Hyvällä valmistautumisella voin kuitenkin nauttia keväästä muiden tavoin, Henriikka tiivistää hymyillen.

FI/OTC-CH/20/0032/2/20