25.3.2020 B12-vitamiinien puutostilat

B12-vitamiinin puutos on vakava tila – ethän kärsi näistä oireista?

Raajojen pistelyä, väsymystä, sydämentykytystä… B12-vitamiinin puute aiheuttaa monia oireita, joiden syytä voi olla vaikea päätellä. Tiedäthän, että B12-vitamiinin puutoksen voi selvittää laboratoriotutkimuksella.

B12-vitamiini on keholle korvaamaton. Se edistää esimerkiksi energia-aineenvaihduntaa, hermoston normaalia toimintaa, psykologisia toiminta ja punasolujen muodostumista.

Sekaravintoa syövä, perusterve ihminen saa normitilanteessa ravinnosta riittävästi B12-vitamiinia, joten puutos ei yleensä johdu ruokavaliosta, vaan imeytymishäiriöstä. Syitä heikkoon imeytymiseen on lukemattomia, esimerkiksi mahalaukun limakalvoa näivettävä tulehdus, keliakia, sädehoito tai Crohnin tauti.

Erityisesti ikääntyneillä B12-vitamiinin imeytyminen voi estyä, kun mahalaukun proteiinin tuotannossa tapahtunut virhe aiheuttaa imeytymishäiriön, mutta myös helikobakteeri sekä mahalaukun tai ohutsuolen leikkaukset.

Myös monet lääkkeet saattavat aiheuttaa B12-vitamiinin imeytymishäiriöitä, tutuimpia ovat  mahan happamuuden säätelyyn vaikuttavat protonipumpun estäjät eli närästyslääkkeet, kuten esimerkiksi omepratsoli ja esomepratsoli.

Lisäksi vegaanien kannattaa muistaa, että B12-vitamiinia saa vain eläinperäisestä ruoasta. Tällöin tulee erityisesti varmistaa,  että B12-vitamiinia saa riittävästi.

B12-vitamiinin saantisuositus on naisilla 2 mikrogrammaa, miehillä 2,4 mikrogrammaa ja lapsilla 0,7–1,4 mikrogrammaa vuorokaudessa. Ravinnosta hyviä B12-vitamiinin lähteitä ovat esimerkiksi maksa, liha, kala, kana, maitotuotteet.

Pitkään kestänyt B12-vitamiinin puute saattaa aiheuttaa muun muassa…

  • Hermostollisia oireita

B12-vitamiini on yhteydessä hermoston solujen kasvuun ja erikoistumiseen ja sen puute voi näkyä erilaisina hermostollisina oireina, kuten lihasten heikkoutena tai käsien ja jalkojen pistelynä sekä puutumisena. Hermostolliset oireet ovat selvä merkki puutostilasta  ja oireiden jatkuessa kannattaa käydä lääkärissä ja selvittää onko kyseessä B12-vitamiinin puutostila.

  • Anemiaa

Samoin kuin raudanpuute, myös B12-vitamiinin puutos voi aiheuttaa anemiaa – tosin silloin sitä kutsutaan megaloblastiseksi anemiaksi. Megaloblastisessa anemiassa keho tuottaa riittämättömästi punasoluja, ja niiden tilavuus laajenee. Anemian merkkejä ovat usein hengästyminen, nopea syke, heikkous ja huimaus.

  • Muistin ja ajattelun häiriöitä

Jos ajattelu, päättelykyky tai muistaminen heikentyy selvästi, tulee aina hakeutua lääkäriin syiden selvittämiseksi. Muistihäiriöt ovatkin B12-vitamiinin puutoksen hälyttävimpiä oireita. Hoitamattomana puutos voi johtaa pysyviin haittoihin, joten älä turhaan aikaile vaan selvitä tilanne lääkärin vastaanotolla.

Selvitä B12-puutos verikokeella

B12-vitamiinin pitoisuus on mahdollista mitata verestä ja ensisijainen tapa on määrittää aktiivisen B12-vitamiinin pitoisuus verestä. Aktiivisen B12-vitamiinin viitearvo on yli 35 pmol/l, B12-vitamiinin kokonaispitoisuuden 138–652 pmol/l.

Julkisessa terveydenhuollossa laboratoriokokeisiin voi päästä lääkärin lähetteellä. Yksityisellä lääkäriasemalla pitoisuuden voi testauttaa ilman lähetettäkin. Aktiivisen B12-vitamiinin (B12-TC2) mittaus maksaa yksityisellä paikasta riippuen noin 60–100 euroa.

Muistathan, että B12-vitamiinin puutostilan diagnosointi ja hoitosuunnitelma tulee tehdä aina lääkärin toimesta.

FI/OTC Oth/20/0056/3/20