12.4.2021 Kipu ja särky

Äkillinen selkäkipu kuntosalilla – mikä avuksi?

Kuntosaliharjoitteluun liittyvät äkilliset selkävaivat ovat suhteellisen yleisiä, kertoo fysioterapeuttina ja personal trainerina toimiva Antti Marttinen Movement Fysioksesta.

-Esimerkiksi painoja nostaessa selkälihas voi venähtää ja aiheuttaa äkillistä kipua. Myös nopea heilahdusliike voi olla syynä selän venähdykseen.

Venähdyksessä selkä kipeytyy ”kuin puukolla selkään iskien” ja jalat voivat tuntua menevän alta, ja usein selkää on kivun vuoksi pidettävä johonkin suuntaan kallistettuna.

Yleensä kyseessä on nikamien välisten pienten nivelten antama kipusignaali, joka laukaisee selkärankaa tukevien lihasten kouristuksen. Tällaisessa tapauksessa selkään ei ole tullut varsinaisesti vauriota, vaan kipu tulee pääasiassa jännittyneistä lihaksista, jotka suojelevat selkää enemmiltä liikkeiltä.

Treenin yhteydessä iskevän äkillisen selkäkivun syyt ovat Marttisen mukaan moninaiset.

– Saliharjoittelun yhteydessä ne yleisimmät tekijät ovat puutteellinen tekniikka, mahdollisesti siihen yhdistettynä liian iso kuorma sekä selän kipeytymiselle altistavat epäoptimaaliset tapa-asennot ja liikemallit.

Voiko äkilliseltä selkäkivulta välttyä salitreeneissä?

Pieni lihaskipu kuuluu urheiluun. Kovatehoisessa voimaharjoittelussa kivuton treeni voi olla utopistista, Marttinen muistuttaa. Tavallisen kuntoilijan olisi kuitenkin tärkeää osata treenata kivun sallimissa rajoissa. Vinkiksi kivun kuunteluun Marttinen antaa numerointikikan: jos asteikolla yhdestä kymmeneen kipu pysyy kolmosen kieppeissä, voi harjoittelua useimmiten oikein hyvin jatkaa.

Vaikka äkillinen selkäkipu iskee yleensä yksittäisen liikkeen seurauksena, voi sitä pyrkiä myös ennaltaehkäisemään.

– Ennaltaehkäisyssä avainasemassa on tekniikka, tekniikka ja tekniikka. Lisäksi salin ulkopuolella tapa-asentojen eli ryhdin optimointi. Riittävä liikkuvuus, voima ja liiketaito mahdollistavat optimaalisen tekniikan ja se puolestaan on jo aika iso tae siitä, että harjoittelu onnistuu kivuitta, Marttinen kuvaa.

Tekniikkaan voi myös hakea apua saliharjoitteluun erikoistuneelta fysioterapeutilta.

– Jos akuutti selkäkipu uusii, niin tekniikan tarkistaminen on tämänhetkisen tiedon valossa selkein konsti puuttua siihen, ettei tilanne muutu jatkuvammaksi, pitkäkestoiseksi kipuiluksi.

Mikä avuksi äkilliseen selkäkipuun?

Kun akuutti selkäkipu on päällä, liikkumisen ajatteleminenkin voi tuntua hankalalta. Kivun lievittämiseen on saatavilla tulehduskipuun auttavia itsehoitolääkkeitä apteekista. Hierojan tai manuaalisiin käsittelyihin erikoistuneen fysioterapeutin tekemä hoito voi myös helpottaa oloa. Tärkeintä on kuitenkin pysyä liikkeessä.

– Sohvalle ei tarvitse eikä kannata jäädä. Jos selkä yhtään sietää, niin vaikka kotikorttelin ympäri kävely pari kertaa päivässä pitää lihasten vetreyttä yllä ja sitä kautta helpottaa oloa.

Selän venähdyksen aiheuttama lihaskouristus menee ohi yleensä parissa päivässä, mutta voi joskus kestää parikin viikkoa.
Jos kivut ovat toistuvia, tulisi niiden syy kuitenkin selvittää. Jos kipu pitkittyy, alkaa toistumaan useammin tai siihen liittyy muita oireita, kuten alaraajaan säteilevää kipua ja lihasheikkoutta, tulisi olla yhteydessä lääkäriin.

MULTI-FI-00314-03-23

Haastattelu, fysioterapeutti ja Personal trainer Antti Marttinen/ Movement Fysios.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00633/selkavammat